virtuaalihevonen
RÅDJUR SWE
|
Rådjur SWE
kilpailee

pääkuva © jaffa - kiitos!
VH-40666
gotlanninrussori
synt. 14.6.2007, 12-vuotias
reaaliaikainen ikääntyminen
vaaleanpunarautias liinakko, 124cm
kasvattaja Anders Olsson, Flak Farm
omistaa Fanny, kotitalli Ruutila
enn. 1.51,5 2.01,5a 2.16,2ma
vs. 4 793 v€
| |
historia & luonnekuvaus
Roni sopi aiemmilta kilpailutuloksiltaan Ruutilan kilpaponien sekaan - meillä ei ole tunkua Ronin sarjoihin, joten oli oikeastaan hyvä saada tämän tasoinen, joskin kehittyvä raviponi! Ori on ollut jalostuskäytössä vuonna 2008, jolloin se on saanut jälkeläislistaansa kuusi nimeä: Toivomuksen Pataässä on pinkonut kolmivuotiaana ennätyksensä 1.57,3ake Pikku-B-ponimestaruudessa, Ricardo TVM:n on kisannut parhaaksi ajakseen 2.24,3ly. Ruutilan ensimmäisinä vuonna tullaan luultavasti keskittymään lähinnä kilpailemiseen, joten Ronin jalostusura joutunee pienelle katkolle. Mietimme vielä, josko tarjoaisimme sitä tammoille kuitenkin ensi kesänä.
Roni on pieneksi orinkoltiaiseksi varsin keppostelematon tapaus. Se nauttii varauksetta ollessaan huomion keskipisteenä, muttei ikinä ylvästele tai sätkyile. Poniksi siinä on aimo annos jukuripäisyyttä sitä edellyttäviin tilanteisiin, mutta viksuna otuksena (tämäkin ponien hyveitä!) osaa ottaa myös ohjeita vastaan. Narun päässä se vilkuilee aina välistä taluttajan kengänkärkiä ettei vahingossakaan tekisi varpaista omelettia - tammatkin ohitetaan sujuvasti ilman sydäntäsärkeviä kiljahduksia ja kohtalokkaita kompasteluja. Saadessaan kuitenkin elvistelijän lähietäisyydelle, Roni kiskaisee kuin rantapallon verran ilmaa keuhkoihinsa ja jammaa rinta röyheänä korkeaa, itävaltalaista näytösravia - satapronsettinen käsissäpysyvyystakuu! Merkkipäivinä, kuten laitumelle laskettaessa tai talviturkin pudottajaisissa, ori saattaa ylikuumeta asteen tai pari ja synnyttää ylimääräistä ähinää niskan ravistuksilla ja lystikkäillä steppailusvengeillä.
Kärryjen edessä ponin jännittyneisyys vastaa lähinnä jousta, se tikuttaa pingottuneena ja valmiina sinkauttamaan itsensä ulkoavaruuden lähimmälle planeetalle saadessaan vastaansa jotain huisin karmeaa. Yleensä Ronin saa rentoutumaan pitkillä lämmityksillä ja kävelyllä - katokseen jättäminen pidemmäksi aikaa on sille (ja läsnäolijoille) suorastaan myrkkyä! Raudikko patsastelee kuin seipään ja sitruunan nielleenä ja on lähiympäristöä seuratessaan aina hassunkurisesti kallellaan suuntaan tai toiseen. Jännityksen rauetessa Ronia nöyrempää ajokkia saa etsintäkuuluttaa useammassa maassa, vaikka keskittyminen onkin toisinaan käpälämäessä.
tietoa suvun poneista
isä Ker Rådirse SWE evm
rt 122cm
1.56,2a |
ii Ker Rådi SWE evm
rn 121cm
1.54,8a |
iii Rådenn evm
rn 125cm
|
iie Kerri SWE evm
prn 122cm |
ie Butter evm
vrt 124cm
2.27,9 |
iei Elins Rurik evm
rn 123cm |
iee Butte evm
vrt 120cm |
emä Elsta SWE evm
rn 128cm
|
ei Elhattar SWE evm
rn 125cm |
eii Hatten evm
vkk 125cm
|
eie Elle SWE evm
trn 129cm
2.13,5 |
ee Evelina II evm
rt 121cm
|
eei Skulle evm
tprn 123cm
1.57,9a
|
eee Evelina My evm
rn 126cm
2.07,2a
|
Rådjur SWE:n isänpuoli on taustaltaan pitkää pinttynyttä ravisukua, kun taas emän suunnalta tulevat monitoimiponit niin ratsuina kuin valjakkoajokkeina. Sukuyhdistelmä on oivallinen, sopivassa suhteessa käyttö- ja näyttömenestyjää! Rådjurilla on täysveli ruuna Radien 2.06,7a, jonka raviura on käsittänyt vaatimattomia startteja, mutta muutamia nimilähtöjen pokaaleja! Isästä sisaruksia ovat muiden muassa tammat Kemi II 2.03,1a (KTK-II) ja Brickas Narsissa 2.13,0a ja jalostusorii Kerubus 2.05,6a (KTK-II) - emästä on kolme jälkeläistä, joista kaksi muuta ovat Else 2.17,9a ja Tinas Mekanie (KTK-I). Sisaruksista on kilpailleita russponeja monessa lajissa.
Liinakko rautias isä Ker Rådirse SWE on todellinen taistelijaluonne valjaissa! Rakenteen pienet moitteet on usean mielestä korvattu jo kilpailunäytöillä poniraviurheilussa - sillä on loistava ennätys 1.56,2a ja takana kimaltava palkintohyllykkö erinäisiä mestaruuksia nelivuotis-cupista lähtien. Luonteeltaan se on temperamenttinen ja vauhdikas! Aikaisemmin mainittujen jälkeläisten lisäksi oriilla on liuta muitakin kehuttavia raviponeja ja kohtalaisesti näyttelymenestystä niittäneitä liinajouhia. Viime vuosina oli vielä ajankohtainen jalostuskäytössä, mutta iän myötä myös astutusmäärät ovat vähentyneet.
Isän isä Ker Rådi SWE jatkaa pienikokoisten, mutta luonteikkaiden ravirussien jatkumoa :) Komeimpana menestyksenä sillä on vuosien takaa mestaruus silloisessa kovimmassa seurassa; uusi ennätys 1.54,8a syntyi tauolle ajamien vaivojen jälkeen kuin leikiten! Laukkasi tuskin koskaan, mutta tunnettiin silti tulisena ajokkina. Nimeä niittäneitä jälkeläisiä Ker Rådirsen lisäksi sillä ei ole kuin Ker Herr 2.04,1a, joka on toiminut siitoksessa vähin äänin lähinnä ratsastuskäytössä toimivilla jälkeläisillä, jotka ovatkin tuttuja nimiä erityisesti esteratsastuksen poniharrastajille - Heraklia voitti yhden viimeisimmistä arvokisoista vaativalla tasolla kovassa seurassa, ja aloittelevan nuoren ratsun Kallkrafin menestyessä ikäluokassaan ratsaillaan pikkuponisarjoissa johdossa ollut pikkutyttö, jolla on takanaan silti jo useamman vuoden kokemus; todellinen voimapari, joka kiinnostaa yleisöä. Toisaalta on rikkaus saada vähänkäytetty huippuorii oman ponin sukuun suoraan isälinjalla!
jälkeläiset
Rådjur SWE on ollut jalostuskäytössä vuonna 2008, jolloin se on saanut jälkeläislistaansa kuusi nimeä. Toivomuksen Pataässä on pinkonut kolmivuotiaana ennätyksensä 1.57,3ake Pikku-B-ponimestaruudessa, Ricardo TVM on kisannut parhaaksi ajakseen 2.24,3ly.
Ei ole ole siirtymässä siitoskäyttöön näillä näkymin. Tiedustele sähköpostitse aamutossu(a)netti.fi!
kilpailutulokset
Ennätykset : 1.51,5ly 2.01,5aly 2.11,8ake 2.16,2maly
Statistiikka : 45 starttia (5-11-5), laukkamerkintöjä 9, hylkäyksiä 0
Voittosumma : 4 438 v€
|
RAVIKILPAILUT
|
| Päivämäärä |
Järjestäjä/kutsu |
Sarjamääritys |
Sija |
Aika |
Palkinto |
Ohjastaja |
| -------- |
-------- |
12-VUOTISKAUSI (2010) |
-------- |
-------- |
-------- |
-------- |
| 30.05.10 |
Narrilaivan |
Ryh.ajo 1600m: Trollvik-Muistoajo |
8/8 |
1.54,3aly |
|
Elsi |
| 26.05.10 |
Narrilaivan |
Tas.ajo 2100m: 1.59,9 ja nop. 5v+ B-ponit |
4/14 |
1.55,3ke |
25ve |
Elsi |
| 21.05.10 |
Narrilaivan |
Tas.ajo 2100m: 1.59,9 ja nop. 5v+ B-ponit |
8/14 |
2.00,4ke |
15ve |
Elsi |
| 16.05.10 |
Narrilaivan |
Tas.ajo 2100m: 1.59,9 ja nop. 5v+ B-ponit |
2/14 |
1.53,5ke x |
75ve |
Elsi |
| 10.05.10 |
Huoleton |
Ryh.ajo 1600m: 2.02,9 ja nop. B-ponit |
8/9 |
2.04,8aly |
|
Elsi |
| 05.05.10 |
Narrilaivan |
Tas.ajo 2100m: 1.59,9 ja nop. 5v+ B-ponit |
5/12 |
1.58,1ke |
15ve |
Elsi |
| 29.04.10 |
Luned / Vaski (VRER) |
Tas.ajo 1600m: 2.00,0 ja nop. B-ponit |
1/8 |
1.51,5ly |
150ve |
Elsi |
| 24.04.10 |
Apinavaara |
Tas.ajo 1600m: 2.00,0 ja nop. B-ponit |
2/3 |
1.58,8ly |
25ve |
Armi |
| 12.03.10 |
Blue Jay Trotters |
Ryh.ajo 1100m: 2.10,0 ja nop. B-ponit |
9/11 |
2.01,5aly xx |
|
Elsi |
| -------- |
-------- |
11-VUOTISKAUSI (2009) |
-------- |
-------- |
-------- |
-------- |
| 18.12.09 |
Savitaival |
Ryh.ajo 1600m: 2.14,9 ja nop. B-ponit |
2/7 |
2.13,5aly ep |
100ve |
Elsi |
| 29.11.09 |
Narrilaivan (VRER) |
Ryh.ajo 2100m: 2.10,0-2.19,9-aik. B-ponit |
2/11 |
2.11,8ake |
50ve |
Elsi |
| 21.11.09 |
Artsin Ravitalli |
Ryh.ajo 1600m: montè avoin B-ponit |
7/11 |
2.12,8maly |
|
Elsi |
| 09.11.09 |
Savitaival |
Ryh.ajo 1600m: 2.14,9 ja nop. B-ponit |
9/11 |
2.12,5aly |
|
Armi |
| 08.11.09 |
Narrilaivan |
Tas.ajo 1600m: avoin B-ponit |
3/13 |
1.59,8ly |
30ve |
Liisa |
| 23.10.09 |
Narrilaivan (VRER) |
Ryh.ajo 1600m: montè avoin B-ponit |
2/5 |
2.19,5maly x |
80ve |
Elsi |
| 17.10.09 |
Savitaival (VRER) |
Ryh.ajo 1600m: avoin yli 10v B-ponit |
2/10 |
2.10,1aly |
130ve |
Fanny |
| 18.09.09 |
Monnin Ravitalli |
Ryh.ajo 1400m: montè m-ennätykselliset B-ponit |
2/6 |
2.32,1ma |
250ve |
Juuli |
| 26.07.09 |
Ruutila (VRER) |
Ryh.ajo 1600m: montè-ennätyksettömät B-ponit |
2/8 |
2.16,2maly |
100ve |
Heini |
| 26.07.09 |
Ruutila (VRER) |
Tas.ajo 1600m: 2.10-2.19,9-aik. B-ponit |
10/11 |
2.16,8ly x |
|
Heini |
| 10.04.09 |
Savitaival |
Ryh.ajo 2100m: avoin B-ponit |
5/5 |
2.12,2ake |
50ve |
Fanny |
| -------- |
-------- |
10-VUOTISKAUSI (2008) |
-------- |
-------- |
-------- |
-------- |
| 16.08.08 |
Toivomus (VRER) |
Ryh.ajo 1600m: 2.10,0-2.20,0-aik. B-ponit |
6/9 |
2.13,7aly |
|
Fantti |
| 31.07.08 |
Toivomus (VRY) |
Ryh.ajo 1600m: 2.10,0-2.20,0-aik. B-ponit |
1/6 |
2.10,9aly x |
500ve |
Siisii |
| -------- |
-------- |
6-VUOTISKAUSI (2008) |
-------- |
-------- |
-------- |
-------- |
| 08.07.08 |
Sjöstrand Herrgård (VRER) |
Ryh.ajo 1600m: 5-7v B-ponit |
1/8 |
2.13,1aly |
600ve |
Fantti |
| 30.06.08 |
Clewernal (VRER) |
Tas.ajo 1300m: 5-7v B-ponit |
11/11 |
3.02,8ly |
|
Lokki |
| -------- |
-------- |
5-VUOTISKAUSI (2008) |
-------- |
-------- |
-------- |
-------- |
| 26.06.08 |
Toivomus (VRER) |
Ryh.ajo 1600m: 2.10-18,0-aik. B-ponit |
6/9 |
2.17,7aly |
|
Fantti |
| -------- |
-------- |
4-VUOTISKAUSI (2007-8) |
-------- |
-------- |
-------- |
-------- |
| 04.05.08 |
Ravihaipakka (VRER) |
Tas.ajo 1609m: 3-4v ja ei enn. B-ponit |
5/6 |
2.32,7ly x |
|
|
| 02.05.08 |
Ravihaipakka (VRER) |
Tas.ajo 1609m: 3-4v ja ei enn. B-ponit |
1/5 |
2.26,5aly |
500ve |
|
| 27.04.08 |
Toivomus (VRER) |
Ryh.ajo 1600m: 3-4v enn. B-ponit |
2/5 |
2.14,7aly xx |
350ve |
Fantti |
| 26.04.08 |
Starberry (VRER) |
Tas.ajo 1609m: 3-4v ja ei enn. B-ponit |
7/13 |
2.33,2ly |
30ve |
|
| 24.04.08 |
Ruudullinen (VRER) |
Ryh.ajo 1100m: 3-6v B-ponit |
6/7 |
2.19,9aly |
|
|
| 22.04.08 |
Toivomus (VRER) |
Ryh.ajo 1600m: 3-4v enn. B-ponit |
2/7 |
2.10,3aly x |
350ve |
Fantti |
| 20.04.08 |
Starberry (VRER) |
Tas.ajo 1609m: 3-4v ja ei enn. B-ponit |
10/12 |
2.27,6ly |
|
|
| 01.04.08 |
Stutteri Noka |
Tas.ajo 1600m: 2.15,0-2.24,9 -aik. B-ponit |
1/6 |
2.18,3ly |
250ve |
Fantti |
| 19.03.08 |
Ravirata Ajaton (VRER) |
Tas.ajo 1600m: 2.00,0-2.25,0-aik. B-ponit |
7/12 |
2.21,4ly |
|
Fantti |
| 03.03.08 |
Toivomus (VRER) |
Tas.ajo 1100m: 2.25,0-2.34,0-aik. B-ponit |
2/9 |
2.23,6ly |
350ve |
Fantti |
| 27.02.08 |
Starberry |
Tas.ajo 1609m: 2.20.0 ja hit. B-ponit |
3/14 |
2.25,8ly |
150ve |
|
| 24.02.08 |
Starberry |
Tas.ajo 1609m: 3-4v ja ei enn. B-ponit |
7/11 |
2.25,0ly |
|
|
| 14.02.08 |
Toivomus |
Tas.ajo 1100m: 2.25,0-2.34,0-aik. B-ponit |
4/8 |
2.28,3ly |
100ve |
Fantti |
| 31.01.08 |
Immortelle Ponies (VRER) |
Ryh.ajo 2100m: avoin B-ponit |
4/X |
2.25,3ake xx |
73ve |
|
| 22.12.07 |
Toivomus (VRER) |
Ryh.ajo 1600m: 3-4v enn. B-ponit |
3/4 |
2.28,3aly |
150ve |
Fantti |
| 12.12.07 |
Taikasumun talli (VRER) |
Tas.ajo 2100m: ennätykselliset B-ponit |
4/9 |
2.42,6ke |
100ve |
|
| 23.11.07 |
Csicsás (VRER) |
Tas.ajo 1600m: 3-4v enn. B-ponit |
3/7 |
2.33,3ly |
200ve |
Heidi M. |
| 31.08.07 |
Silfran Ponyriders (VRER) |
Tas.ajo 1100m: 2.40,0 ja hit. B-ponit |
9/12 |
2.51,3ly |
|
Papu |
| 31.07.07 |
Starberry (VRER) |
Tas.ajo 1609m: 3-4v B-ponit |
3/6 |
2.46,8ly xx |
150ve |
|
| 19.07.07 |
Ravirata Pronssi (VRER) |
Tas.ajo 1100m: ennätyksettömät B-ponit |
9/11 |
3.02,5ly |
|
|
RONILLA EI OLE TOISTAISEKSI RATSASTUS- TAI NÄYTTELYTULOKSIA.
mitä kuuluu, Roni?
(01.05.2010) Vapunviettoa ennätyksenjuhlinnan merkeissä
Nyt vietetään jo vappua, ja ikään kuin juhlan kunniaksi saimme hevosten Kasvattajakruunu-raveissa käydystä B-ponilähdöstä mukavia tuloksia! Nimittäin, noin vuodenpäivät tallissa asustellut 12-vuotias russori Rådjur SWE pinkoi voittotuloksella ajan 1.51,1, ja vieläpä volttilähdöstä! Paransi ennätystään reippaat 8 sekuntia :) Tätä on kyllä jo odoteltu, ja poni tarvitsikin vain nappialoituksen voltista ja hoitikin koko loppuhomman kotiin veteraanin kylmäpäisyydellä ilman uhkaajia. Sillä on ollut taipumusta hosua voltista lähdettäessä (viime vuosi olikin lähes yksinomaan ryhmäajoja..), joten varusteisiin lisätty martingaali taisi olla Ronille passeli värkki. Muuten oli viime kaudenkin todella ravivarma ja juoksi menestyksekkäästi läpi vuoden. Tällekin täytyisi saada vain näyttelytuloksia, että voisi harkita sitä uudelleen jalostuskäyttöön. Ruutilan vaatimattomat oriasematilat alkavat kuitenkin huutaa jo nykyiselläkin orimäärällä hoosiannaa, mutta josko ensi kevääksi..
KAIKEN MATERIAALIN © RUUTILA 2009 - ellei erikseen mainittu - Toimii parhaiten selaimella Mozilla Firefox. KUVIOLLINEN TAUSTA © The Inspiration Gallery
|